Parasta Suomessa

Keitele on itselleni sitä rakkainta Suomea, sielunmaisemaa ihan syvimpiin sopukoihin saakka. Juhannuksena suuntasimmekin jälleen vesille, tällä kertaa tuttuakin tutumpaan Viukarin saareen, jossa olemme yöpyneet lukuisia kertoja aikaisemminkin.

juhannus-23juhannusjuhannus-24

Viukari on suosittu retkisatama, minkä lisäksi saaresta löytyy sauna, kota ja kaksi laavua sekä useita tulipaikkoja. Itse olemme aina majoittuneet pienemmässä laavussa, joka sijaitsee toisella puolella saarta kuin venelaiturit. Pikkulaavulla syntyykin mukava illuusio siitä, että olisi saarella ihan itsekseen, muiden kulkijoiden tie kun ei laavulle juuri kulje.

juhannus-10juhannus-9

Jos minulta kysytään, on Viukarin saunassa yhdet parhaimmista löylyistä! Ainakin jos edelliset löylyttelijät ovat muistaneet noudattaa yleistä saunaetikettiä, jonka mukaan paikat siivotaan ja jätetään seuraavalle saunojalle mukavaksi tulla. Juhannussaunaan pääsimme lopulta lähes liian helpolla, kun saunan valmiiksi lämmittäneet halusivat ystävällisesti päästää meidät lapsiperheenä edelleen. Uimaankin uskallettiin, vaikka vesi oli vain 16 asteista.

juhannus-11juhannus-8juhannus-12

Saunan lisäksi juhannus saaressa sisälsi vetouistelua, jossa rouva yritti lähinnä keskittyä nauttimaan kuohuviiniä, mutta joutuikin nostamaan kaloja ylös; nuotiolla valmistettuja aterioita; yömyöhään pystytetyn teltan, kun hyttyset eivät antaneet rauhaa laavussa nukkujille sekä pörrötukkaisia ja hieman sottaisia, mutta vallan hyväntuulisia lapsia ja aikuisia.

juhannus-13juhannus-21juhannus-19juhannus-22

Juhannuspäivänä tehtiin myös pieni retki Neiturin kanavalle, jossa kievari vietti kesäkauden avajaisiaan. Hyvältä maistuivat loimulohi ja munkit!

juhannus-25juhannus-27juhannus-26

Toisinaan haaveilen siitä, että olisi oma kesäpaikka – mökki, jossa viettää juhannus ja vaikka koko kesä. Tällaisten viikonloppujen jälkeen tuntuu kuitenkin lahjalta, että ei ole sidottu yhteen paikkaan, vaan saa kokea seikkailuja eri puolilla Suomea. Seuraava retki Keiteleellekin on jo suunnitteilla ja se toteutettaneen heti kun vain tuulet ovat suotuisat… Sitä ennen on ihana kömpiä omaan sänkyyn ja nauttia siitä, kuinka helppoa kaikki onkaan, kun vain on juoksevaa vettä ja sisävessa. 😀

Klassikko

Lauantain kunniaksi on aika esitellä teille tamperelainen klassikko – Rajaportin sauna. Minulle koitti sopiva tilaisuus päästä nautiskelemaan saunan löylyistä kuukauden päivät sitten, kun olin töiden puolesta Tampereella. Ja nautinnosta Rajaportin kohdalla voidaan todella puhua.

rajaportti-4

Rajaportin sauna sijaitsee Pispalan valtatien varressa ja on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna. Saunaa ja sen pihapiirin rakennuksia ei ole turhilla remonteilla pilattu ja jo pukuhuoneeseen astuessaan voi aistia, millainen tunnelma tilassa on ehkä ollut 110 vuotta sitten, kun sauna on ollut vasta perustettu.

rajaportti-2rajaportti

Saunassa on erikseen naisten ja miesten puoli, vaikka väliseinän takaa saattoi kyllä kuulla ääniä toiselta puolelta. Saunaosastoja yhdistää myös kiuas, joka on molemmille puolille yhteinen. Ja se kiuas ei olekaan mikään vaatimaton tapaus; kolmen kuution kokoinen saunan sydän antaa mahtavan pehmeät löylyt. Kylmät väreet juoksivat selkää pitkin, niin hyvältä löylyttely tuntui pitkän päivän päätteeksi.

Saunasta pääsee vilvoittelemaan kaikille yhteiselle sisäpihalle, jossa on myös tunnelmallinen pieni kahvio. Kahviossa myydään kurkunkostuketta ja pientä syötävää. Useiden löyly- ja vilvoittelukierrosten jälkeen peseytyminen hoitui perinteisen pihasaunan tyyliin ilman suihkua, pesusoikon ja -kauhan avulla. Kuumia vesipatoja kammoksuvia voin kuitenkin lohduttaa tiedolla, että pesuvesi nostetaan ämpäreillä isosta altaasta, jossa vesi on jo valmiiksi sopivan lämpöistä.

rajaportti-5

Rajaportin löylyt olivat todella kokemisen arvoiset. Korttelissa on oma tunnelmansa,  joten saunaa on vaikeaa ja oikeastaan edes turhaa verrata muihin. Onpahan vain hienoa, että jotain tällaista on säilynyt maassamme ja löylyistä on edelleen mahdollista päästä nauttimaan useampana iltana viikossa.

Matkamuistoja: Islanti

Golden Circle, tuo turistien rakastama luontonähtävyyskierros Islannissa, houkutteli myös meitä matkustaessamme saagojen saarelle tammikuussa 2010. Mieheni syntymäpäivän kunniaksi halusimme lisätä kierrokseen jotain spesiaalia, ja niin päädyimme valitsemaan retken, joka sisälsi nähtävyyksien lisäksi kelkkailua Langjökullin jäätiköllä.

islanti_kelkkailu

Retkipäivän aamuna oppaamme nouti meidät hotellilta ja hämmästyimme, kun kävi ilmi, ettei muita ilmoittautuneita ollut. Sen parempi meille, henkilökohtainen opas vain meidän käyttöömme. Tai niin ajattelimme vielä siinä vaiheessa.

Oppaalla oli mahtavia tarinoita kerrottavanaan, saimme kuulla niin menninkäisistä ja maahisista kuin paikallisesta hampunkasvattajastakin, jonka entisen tilan ohi ajoimme. Gullfossin vesiputouksen jälkeen suuntasimme kohti jäätikköä.

islanti_kelkkailu-2

Matkalle kelkoille sää kävi jatkuvasti kehnommaksi ja lopulta näkyvyys oli sen verran huono, että oppaamme taittoi matkaa osittain vanhasta muistista, osittain navigaattoriin nojaten. Ja niinhän siinä kävi, että maasturimme ajautui sen verran sivuun reitiltä, että juutuimme hankeen. Ei auttanut kolmen ihmisen epätoivoinen huhkiminen ja yritykset saada autoa ylös, vaan lopulta oppaamme soitti kollegalleen ja pyysi hinausapua. Apujoukkojen saapumista ei jääty kuitenkaan odottelemaan autolle, vaan loppumatkan kelkoille taitoimme jalan.

islanti_kelkkailu-6islanti_kelkkailu-5

Itse olin tässä vaiheessa jo melko kypsä ja valmis jättämään kelkkailun välistä. Terve maalaisjärki sanoi, että jos näkyvyys on noin 20 metriä ja lunta sataa vaakatasossa, ei kelkkailemisessakaan ehkä ole kovin paljon hohtoa. Oppaamme kuitenkin vakuutti, että suunniteltu lenkki voidaan heittää, kunhan pysyisimme hänen kelkkansa tuntumassa.

Kokeineina kelkkailijoina miehet pitivät reipasta vauhtia yllä, kunnes pysähdyimme pitämään taukoa ja mieheni tarjosi ajovuoroa minulle. Ajattelin ensin kieltäytyä, mutta syystä tai toisesta hyppäsin kuitenkin ohjaimiin ja matka jatkui rauhallisempaan tahtiin. Yhtäkkiä oppaamme katosi nyppylän taakse tai niin kuvittelin. Vaikutti siis siltä, että edessä oli hyppyrimäinen kohta, josta kovempaa ajamalla saisi kelkan jopa lentoon. Vähän kelkkailleena kuitenkin hidastin vauhtia ja pysähdyimmekin nyppylän laelle tai kuten seuraavassa hetkessä kävi ilmi – noin kaksi ja puoli metriä syvän railon reunalle.

Railon pohjalla makasi tajuton oppaamme kelkkoineen. Oma sydän jyskytti korvissa ja tilanne lamaannutti. Mies sen sijaan toimi ja hyppäsi sen pidemmälle miettimättä railoon tarkastamaan, oliko oppaamme edes elossa. Onneksi railo ei ollut sen syvempi kuin miltä silmään näytti, muuten miehenikin olisi saattanut loukkaantua vakavasti. Pian oppaamme tuli tajuihinsa ja sekavana, mutta hengissä saimme hänet kammettua ylös railosta.

islanti_kelkkailu-4

Oppaamme puhui vuorotellen islantia ja englantia toistellen useita kertoja, että ei ole mitään hätää ja kyllä tämä tästä. Me sen sijaan yritimme saada hänet soittamaan apua, sillä uskoimme hänen tietävän edes aavistuksen tarkemmin, missä olemme. Tarkemmin kuin mitä pystyimme itse kuvailemaan: jossain päin Langjökullin jäätikköä.

Sitten tapahtui jotain, mitä on edelleen vaikea uskoa todeksi. Tuuli tyyntyi ja pilvet alkoivat kuin ihmeen kaupalla repeillä. Samaan aikaan näimme kaukana horisontissa toisen kelkkaporukan, jolle aloimme hulluna huutaa ja huitoa. Huutamisesta ei luonnollisesti ollut suurtakaan apua, mutta ihme kyllä he huomasivat meidät ja ajoivat hieman lähemmäksi jääden kuitenkin hyvän matkan päähän sijainnistamme.

islanti_kelkkailu-9islanti_kelkkailu-14

Yksi kelkkailevista miehistä tiedusteli englanniksi, mikä meillä on hätänä. Selvitimme tilannetta ja huutaen hän pyysi meitä pysymään juuri siinä missä olemme, eteenpäin meno olisi kuulema vaarallista. Ison lenkin kautta hän ajoi taaksemme ja otti oppaamme kyytiin, minkä jälkeen peräännyimme omalla kelkallamme heidän jäljissään muun seurueen luokse.

islanti_kelkkailu-11

Se helpotuksen määrä, ei sitä oikein pysty sanoin kuvaamaan. Kelkkaseurue saattoi meidät turvallisesti takaisin autollemme, jonka oppaamme hälyttämä kollega oli tällä välin saanut hinattua ylös lumesta. Kiitimme tuhat ja taas tuhat kertaa pelastajiamme ja kun kävimme heidän kanssaan tilannetta läpi, oli kommentti hieman kireä: ”Juuri tuosta syystä meidän vetämillä retkillä on aina vähintään kaksi opasta mukana. Jos toiselle sattuu jotain, on toinen kuitenkin toimintakykyinen ja pystyy hoitamaan asiakkaat jäätiköltä turvallisesti pois.” Niinpä. Eipä ollut käynyt mielessä, että yksi opas ei tämän tyyppisellä retkellä ole tarpeeksi.

islanti_kelkkailu-13

Jälkikäteen tapahtumat tuntuvat kuin unelta. Epäuskoinen olo alkoi heti hotellille päästyämme, vaikka päällimmäisenä tunteena olikin syvä kiitollisuus: olemme elossa, opas on elossa. Emme osanneet edes vaatia rahoja takaisin tai hyvitystä retken hinnasta, eikä oppaamme kollega, joka meidät hotellille saatteli myöskään ottanut asiaa puheeksi. Muutenkin firma tuntui suhtautuvan asiaan niin kuin olisi jokapäiväistä, että asiakas ja opas ovat hengenvaarassa. Tuskin näin kuitenkaan on.

Jälkikäteen on tullut myös pyöriteltyä mielessä useamman kerran kysymyksiä, jotka alkavat entä jos… Entä jos mieheni olisi ollut ajamamme kelkan ohjaimissa? Hän olisi luultavasti halunnut hyppäyttää kelkkaa oletetusta nyppylästä, jolloin olisimme romahtaneet oppaamme niskaan kelkkoinemme. Entä jos en olisi hidastanut? Olisiko oppaamme kuollut; olisimmeko me kuolleet; menettäneet tajuntamme, loukkaantuneet vakavasti? Kuinka olisimme siinä tilanteessa päässeet pois railosta? Entä jos taivas ei olisi kirkastunut? Olisimmeko saaneet hälytettyä apua? Niin monta kysymystä ja kaiken pohjalla kiitollisuus, että selvisimme. Kiitos elämä.

Islannissa asuva suomalainen Satu Rämö on julkaissut mainiossa Salamatkustaja-blogissaan postauksen, jossa kerrotaan Islannin pelastustoimen toimivan vapaaehtoisvoimin. Onneksi meitä auttamaan ei tarvinnut lähettää pelastustiimiä, vaikka lähellä sekin oli. Ja kun katsoo Sadun postauksessa olevaa kuvaa huonosta säästä jäätiköllä, alkaa meidänkin kelkkailukeli vaikuttaa ihan hyvältä. Kuten aina, kaikki on suhteellista ja erityisesti Islannissa luonnon ääri-ilmiöt toisinaan käsin kosketeltavissa.

Lue myös Matkamuistoja-postaussarjassa aiemmin ilmestynyt Matkamuistoja: Montenegro.

Tikkupulla – retkieväiden aatelinen

Tie onnistuneeseen retkeen käy vatsan kautta vai miten se vanha sananlasku menikään? Joka tapauksessa retkieväät on asia, johon kannattaa panostaa, koska a) nälkäkiukkua ei jaksa kukaan ja b) ulkona kaikki maistuu paremmalle.

tikkupulla-2

Eväisiin panostaminen tarkoittaa perheemme kohdalla ennen kaikkea sitä, että ruokaa on riittävästi. Usein mennäänkin siitä, missä aita on matalin; repusta löytyy makkaraa ja grahampiirakoita tai folioon kääräistyjä voileipiä. Pienellä vaivannäöllä matkaan saa kuitenkin myös retkieväiden aatelia, tikkupullaa.

tikkupullatikkupulla-5

Mainiot tikkupullat (n. 10 kpl)

  • 3 dl punaista maitoa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 rkl kardemummaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 ps kuivahiivaa
  • 8-9 dl vehnäjauhoja
  • 50 g voita

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää nesteeseen sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja suola. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja lisää taikinaan. Alusta taikina kimmoisaksi lisäämällä loput vehnäjauhot pikku hiljaa, lisää loppuvaiheessa sulatettu voi. Kohota taikina lämpimässä paikassa noin kaksinkertaiseksi.

Ja nyt seuraa vinkki viitonen: mikäli olet lähdössä retkeilemään lämpöisellä säällä, ei pullataikinaa tarvitse erikseen kohottaa kotiolosuhteissa ennen retkelle lähtöä. Muuten voi käydä niin, että taikina alkaa liian lämpöisessä (ja pitkän kohotusajan seurauksena) käymään ja silloin jää pullat paistamatta. Valmiin pullataikinan voikin melko huoletta nakata kannellisessa kulhossa tai rasiassa (huomioi kohoamisvara) reppuun ja usein tulipaikalle saapuessa on kulhossa sopivasti kohonnut taikina.

tikkupulla-3

Nuotiopaikalla taikinasta muotoillaan noin sormenvahvuinen pötkö, joka kieritetään tikun päähän kierteelle. Tikkupullan paistaminen hiilloksella on lämpimästi suositeltavaa, jos vaan malttaa siihen asti odottaa. Makkarathan on perinteisesti syöty siinä vaiheessa, kun paras hiillos hehkuu, joten tikkupullan kanssa saattaa käydä tässä suhteessa parempi tuuri. Pulla on valmis, kun se irtoaa helposti tikusta.

Tikkupulla on herkkua jo siltään, mutta jos haluaa kruunata kokonaisuuden, kannattaa pullan sisälle pursottaa hilloa ja kermavaahtoa. Ja ei muuta kuin herkuttelemaan!

tikkupulla-4

Kuvat kätevästä (tikkupulla)emännästä nappasi rakas ystäväni Kerttu. ❤ 

Hitokseen hieno Hitonhauta

Kun on syönyt tarpeeksi monta tuokkosta mämmiä ja pari(kymmentä) pääsiäismunaa, alkaa mieli jo kaivata vähän muutakin evästä kuin perinteisiä pääsiäisherkkuja. Retkieväät repussa suuntasimmekin eilen Hitonhaudan rotkolaaksoon Laukaan Valkolaan.

hitonhautahitonhauta-3

Hitonhauta on meille tuttu retkikohde jo entuudestaan, olemmepa kulkeneet näitä polkuja joskus juhannuksenakin hyvien ystävien seurassa. Tällä kertaa suuntasimme matkaan appivanhempieni kanssa, jotka eivät olleet aikaisemmin käyneet kyseisessä rotkolaaksossa.

hitonhauta-2hitonhauta-7

Hitonhauta on hätkähdyttävä paikka vuodenajasta riippumatta. Vajaan kilometrin pituisessa rotkossa kasvaa monia uhanalaisia kasveja ja kesäaikaan Hitonhaudalla onkin aivan omanlaisensa tunnelma. Näin kevättalvella paikalle houkuttelee kuitenkin rotkon seinämillä jopa parinkymmenen metrin korkeuteen kohoavat jääpatsaat, joiden rinnalla sitä tuntee itsensä aika pieneksi.

hitonhauta-8hitonhauta-9

Alueen opaskylteissä rotkon pohjan varoitellaan olevan erittäin vaikeakulkuista ja tämä lupaus tuli tälläkin kertaa lunastettua. Polut olivat todella jäisiä ja pyllymäkeä sai laskea seurueessamme muutkin kuin lapset, jotka tietysti nauttivat tilanteesta suunnattomasti. Appivanhempieni pystykorva totesi jossain vaiheessa polkua, että lyhin tie kotiin käy u-käännöksen kautta ja karvakorva odottelikin meitä jo autolla, kun viimein selvisimme rotkon pohjalta takaisin.

hitonhauta-6hitonhauta-12hitonhauta-11

Haastavista olosuhteista huolimatta Hitonhaudan kohdalla ei voi muuta tuumata kuin hitokseen hieno retki, jälleen kerran.

Pääsiäispihan tunnelmia

Pyörähdimme viikonloppuna Jyväskylän kauneimmaksi ostoskeskukseksi itseään tituleeraavan Toivolan Vanhan Pihan Pääsiäispihalla. Pihapiirissä on aikaisemminkin tullut pyörähdettyä lukuisia kertoja muun muassa Joulupihalla ja Designtorilla.

toivolanpiha-4

Tunnelmallisten tapahtumien lisäksi 1800-luvun lopun käsityöläispiha on käymisen arvoinen kohde ympäri vuoden, siitä pitävät huolen pihapiirin lukuisat putiikit ja pajat, käsityöläismuseo ja Kahvila Muisto. Mikä parasta, Toivolan Vanhalle Pihalle ja sen kaikkiin kohteisiin on vapaa pääsy, myös tapahtumien aikana. Saapa pihalta vuokrattua pyöriäkin, mikäli mielii kierrellä laajemmalti lähiseutuja.

toivolanpiha-3toivolanpiha-7toivolanpiha-24

Itselleni Toivolan Vanhan Pihan ehdoton must-kohde on lankakauppa Titityy, joka on  kuin karkkikauppa kaltaiselleni kässämuijalle. Jos omistaisin lankakaupan, haluaisin sen olevan juuri sellainen kuin Titityy on. 

toivolanpiha-9toivolanpiha-10toivolanpiha-11

Tällä kertaa poistuimme Pääsiäispihalta varsin ruokaisin ostoksin: mukaan lähti lammasta ja Suomen Karamellitehtaan käsin tehtyä fudgea. Ensimmäistä nautitaan tulevana viikonloppuna ja jälkimmäinen katosi parempiin suihin jo kotimatkalla. Hyvää oli!

Matkamuistoja: Montenegro

Hyvät matkakertomukset eivät hevillä vanhene. Ja usein ne mehevimmät muistot syntyvät juuri silloin, kun kaikki ei menny niinkuin Strömsössä. Omalla kohdallani matkoihin on usein liittynyt epämiellyttäviä, hauskoja ja vaarallisiakin hetkiä, joille on helppo hymähdellä viimeistään kotisohvan nurkassa. Parhaat palat sattumuksista ajattelin koota teille Matkamuistoja-postaussarjaan.

Ensimmäinen osa matkamuistoja siivittäköön meidät Montenegroon, jonne teimme päiväretken viime lokakuun Kroatian matkaltamme.

montenegro-2

Matkamme varsinainen kohde oli siis Kroatian Dubrovnik, jossa juhlistimme äitini syntymäpäiviä kymmenen hengen voimin. Halusimme viikon aikana tehdä pieniä retkiä myös kaupungin ulkopuolelle, joten vuokrasimme tila-auton vuorokaudeksi. Äitini syntymäpäivän aamuna suuntasimme 90 kilometrin päähän Montenegron Kotoriin. Lyhyehköstä matkasta huolimatta kiemuraiset vuoristotiet ja rajanylitysvelvollisuudet nielaisivat noin kolmisen tuntia suuntaansa, joten aikaa paikan päälle jäi harmittavan vähän. Totesimmekin heti, että vähintään yhden yön reissu olisi ollut paikallaan, sen verran nähtävää ja koettavaa Kotorissa tuntui olevan.

Lyhytkin aika kaupungissa on käytettävä hyvin ja mikäpä sen miellyttävämpi tapa kuin syöminen. Ravintolaksi valikoitui TripAdvisorissa kehuja kerännyt kalaravintola Galion, joka osoittautui pian varsin hyväksi valinnaksi – palvelu oli erinomaista ja näköalat upeat meren päälle rakennetulta terassilta.

montenegro-3

Osan seurueestamme lautasille valikoitui ”Fish of the day”, minkä seurauksena tarjoilija esitteli meille päivän kalasaaliin ja saimme valita tarjottimelta fisun, joka valmistettaisiin meille lounaaksi. Tunnelma oli hilpeä ja sopivasti juhlavakin; nostelimme maljoja äitini kunniaksi ja voi miten hyvältä ensimmäinen tilkka viiniä maistuikaan! Pysähdyin kaivelemaan puhelinta repusta – olihan näin mainiosta viinistä napattava kuva, jotta osaisi ostaa vastaavaa pullon vaikka kotiinviemiseksikin. Jotenkin kummallisesti onnistuin kuitenkin pyöräyttämään iPhonen kädestäni takaisin reppua kohti, siis todella kohti, sillä repun sijaan  puhelin luiskahti terassilla olevasta kapeaakin kapeammasta raosta mereen. Se hetki. Näen edelleen silmissäni, kuinka puhelin lähes leijaillen uppoaa noin kahden ja puolen metrin syvyyteen merenpohjaan.

montenegro

Mitä teen? Marssin autolle, vaihdan bikinit, lainaan lapsen uimalaseja ja uin rakennuksen takapuolelta terassin läheisyyteen, josta neljännellä tai viidennellä sukelluskerralla sain puhelimeni ylös. Eihän se siitä enää vironnut – vähän surahteli, kun yritin sammuttaa, mutta siinä kaikki. Seuraavan vuorokauden kapula kävi kuumana – lukemani mukaan merivesi saa älypuhelimen virtapiirit oikosulkuun.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisin tietysti voinut jättää puhelimen merenpohjaan, mutta primitiivinen (heh) reaktio oli pelastaa se, jos vaikka olisikin ollut toivoa vielä toimivasta luurista. Tapaus harmitti jäätävän paljon, mutta toisaalta päätin heti, etten anna sen pilata reissua. Tapahtunut mikä tapahtunut, ei se suremalla muuksi muutu. Jälleen kerran voi vaan todeta, että onneksi on matkavakuutus. Ja ainakin lapsille jäi elävät muistot siitä, kuinka äiti sukeltaa hienostoravintolan terassin alle 3-vuotiaan uimalasit päässä.

Henkilökuntakin suhtautui tilanteeseen hyvin hienotunteisesti, aivan kuin heidän asiakkailleen olisi normaalia tilata ruoka hiukset kuivina ja nauttia se hetken päästä pää märkänä. Ehkä onkin, eikös näin voisi käydä kelle vaan..?