Matkamuistoja: Islanti

Golden Circle, tuo turistien rakastama luontonähtävyyskierros Islannissa, houkutteli myös meitä matkustaessamme saagojen saarelle tammikuussa 2010. Mieheni syntymäpäivän kunniaksi halusimme lisätä kierrokseen jotain spesiaalia, ja niin päädyimme valitsemaan retken, joka sisälsi nähtävyyksien lisäksi kelkkailua Langjökullin jäätiköllä.

islanti_kelkkailu

Retkipäivän aamuna oppaamme nouti meidät hotellilta ja hämmästyimme, kun kävi ilmi, ettei muita ilmoittautuneita ollut. Sen parempi meille, henkilökohtainen opas vain meidän käyttöömme. Tai niin ajattelimme vielä siinä vaiheessa.

Oppaalla oli mahtavia tarinoita kerrottavanaan, saimme kuulla niin menninkäisistä ja maahisista kuin paikallisesta hampunkasvattajastakin, jonka entisen tilan ohi ajoimme. Gullfossin vesiputouksen jälkeen suuntasimme kohti jäätikköä.

islanti_kelkkailu-2

Matkalle kelkoille sää kävi jatkuvasti kehnommaksi ja lopulta näkyvyys oli sen verran huono, että oppaamme taittoi matkaa osittain vanhasta muistista, osittain navigaattoriin nojaten. Ja niinhän siinä kävi, että maasturimme ajautui sen verran sivuun reitiltä, että juutuimme hankeen. Ei auttanut kolmen ihmisen epätoivoinen huhkiminen ja yritykset saada autoa ylös, vaan lopulta oppaamme soitti kollegalleen ja pyysi hinausapua. Apujoukkojen saapumista ei jääty kuitenkaan odottelemaan autolle, vaan loppumatkan kelkoille taitoimme jalan.

islanti_kelkkailu-6islanti_kelkkailu-5

Itse olin tässä vaiheessa jo melko kypsä ja valmis jättämään kelkkailun välistä. Terve maalaisjärki sanoi, että jos näkyvyys on noin 20 metriä ja lunta sataa vaakatasossa, ei kelkkailemisessakaan ehkä ole kovin paljon hohtoa. Oppaamme kuitenkin vakuutti, että suunniteltu lenkki voidaan heittää, kunhan pysyisimme hänen kelkkansa tuntumassa.

Kokeineina kelkkailijoina miehet pitivät reipasta vauhtia yllä, kunnes pysähdyimme pitämään taukoa ja mieheni tarjosi ajovuoroa minulle. Ajattelin ensin kieltäytyä, mutta syystä tai toisesta hyppäsin kuitenkin ohjaimiin ja matka jatkui rauhallisempaan tahtiin. Yhtäkkiä oppaamme katosi nyppylän taakse tai niin kuvittelin. Vaikutti siis siltä, että edessä oli hyppyrimäinen kohta, josta kovempaa ajamalla saisi kelkan jopa lentoon. Vähän kelkkailleena kuitenkin hidastin vauhtia ja pysähdyimmekin nyppylän laelle tai kuten seuraavassa hetkessä kävi ilmi – noin kaksi ja puoli metriä syvän railon reunalle.

Railon pohjalla makasi tajuton oppaamme kelkkoineen. Oma sydän jyskytti korvissa ja tilanne lamaannutti. Mies sen sijaan toimi ja hyppäsi sen pidemmälle miettimättä railoon tarkastamaan, oliko oppaamme edes elossa. Onneksi railo ei ollut sen syvempi kuin miltä silmään näytti, muuten miehenikin olisi saattanut loukkaantua vakavasti. Pian oppaamme tuli tajuihinsa ja sekavana, mutta hengissä saimme hänet kammettua ylös railosta.

islanti_kelkkailu-4

Oppaamme puhui vuorotellen islantia ja englantia toistellen useita kertoja, että ei ole mitään hätää ja kyllä tämä tästä. Me sen sijaan yritimme saada hänet soittamaan apua, sillä uskoimme hänen tietävän edes aavistuksen tarkemmin, missä olemme. Tarkemmin kuin mitä pystyimme itse kuvailemaan: jossain päin Langjökullin jäätikköä.

Sitten tapahtui jotain, mitä on edelleen vaikea uskoa todeksi. Tuuli tyyntyi ja pilvet alkoivat kuin ihmeen kaupalla repeillä. Samaan aikaan näimme kaukana horisontissa toisen kelkkaporukan, jolle aloimme hulluna huutaa ja huitoa. Huutamisesta ei luonnollisesti ollut suurtakaan apua, mutta ihme kyllä he huomasivat meidät ja ajoivat hieman lähemmäksi jääden kuitenkin hyvän matkan päähän sijainnistamme.

islanti_kelkkailu-9islanti_kelkkailu-14

Yksi kelkkailevista miehistä tiedusteli englanniksi, mikä meillä on hätänä. Selvitimme tilannetta ja huutaen hän pyysi meitä pysymään juuri siinä missä olemme, eteenpäin meno olisi kuulema vaarallista. Ison lenkin kautta hän ajoi taaksemme ja otti oppaamme kyytiin, minkä jälkeen peräännyimme omalla kelkallamme heidän jäljissään muun seurueen luokse.

islanti_kelkkailu-11

Se helpotuksen määrä, ei sitä oikein pysty sanoin kuvaamaan. Kelkkaseurue saattoi meidät turvallisesti takaisin autollemme, jonka oppaamme hälyttämä kollega oli tällä välin saanut hinattua ylös lumesta. Kiitimme tuhat ja taas tuhat kertaa pelastajiamme ja kun kävimme heidän kanssaan tilannetta läpi, oli kommentti hieman kireä: ”Juuri tuosta syystä meidän vetämillä retkillä on aina vähintään kaksi opasta mukana. Jos toiselle sattuu jotain, on toinen kuitenkin toimintakykyinen ja pystyy hoitamaan asiakkaat jäätiköltä turvallisesti pois.” Niinpä. Eipä ollut käynyt mielessä, että yksi opas ei tämän tyyppisellä retkellä ole tarpeeksi.

islanti_kelkkailu-13

Jälkikäteen tapahtumat tuntuvat kuin unelta. Epäuskoinen olo alkoi heti hotellille päästyämme, vaikka päällimmäisenä tunteena olikin syvä kiitollisuus: olemme elossa, opas on elossa. Emme osanneet edes vaatia rahoja takaisin tai hyvitystä retken hinnasta, eikä oppaamme kollega, joka meidät hotellille saatteli myöskään ottanut asiaa puheeksi. Muutenkin firma tuntui suhtautuvan asiaan niin kuin olisi jokapäiväistä, että asiakas ja opas ovat hengenvaarassa. Tuskin näin kuitenkaan on.

Jälkikäteen on tullut myös pyöriteltyä mielessä useamman kerran kysymyksiä, jotka alkavat entä jos… Entä jos mieheni olisi ollut ajamamme kelkan ohjaimissa? Hän olisi luultavasti halunnut hyppäyttää kelkkaa oletetusta nyppylästä, jolloin olisimme romahtaneet oppaamme niskaan kelkkoinemme. Entä jos en olisi hidastanut? Olisiko oppaamme kuollut; olisimmeko me kuolleet; menettäneet tajuntamme, loukkaantuneet vakavasti? Kuinka olisimme siinä tilanteessa päässeet pois railosta? Entä jos taivas ei olisi kirkastunut? Olisimmeko saaneet hälytettyä apua? Niin monta kysymystä ja kaiken pohjalla kiitollisuus, että selvisimme. Kiitos elämä.

Islannissa asuva suomalainen Satu Rämö on julkaissut mainiossa Salamatkustaja-blogissaan postauksen, jossa kerrotaan Islannin pelastustoimen toimivan vapaaehtoisvoimin. Onneksi meitä auttamaan ei tarvinnut lähettää pelastustiimiä, vaikka lähellä sekin oli. Ja kun katsoo Sadun postauksessa olevaa kuvaa huonosta säästä jäätiköllä, alkaa meidänkin kelkkailukeli vaikuttaa ihan hyvältä. Kuten aina, kaikki on suhteellista ja erityisesti Islannissa luonnon ääri-ilmiöt toisinaan käsin kosketeltavissa.

Lue myös Matkamuistoja-postaussarjassa aiemmin ilmestynyt Matkamuistoja: Montenegro.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s